En ole pitkään aikaan mitään tänne kirjoitellut, mutta pakkohan mun on kertoa täällä "jo" kolmannen sukupolven pennuista. Bree on siis palannut taas kerran Susiahoon enkä sitä sieltä enää pois tule lähettämään. Bree on siis pentueen onnellinen emä ja isä on Manafka Mina's Legolas.
Pennut syntyivät 12.08, olympialaisten päätöspäivänä joten pikkuiset saivat nimensä olympiateemalla.
u. Susiahon Olympic Hero
u. Susiahon Olympic Champion
n. Susiahon Gold Medalist
Pentue on minulle monellakin tavalla tärkeä, kun oma tyttöni sattuu olemaan emänä ja tämähän on ensimmäinen pentue Susiahon- kasvatusnimellä.
Iloinen olen myös siintä, että jokainen näistä sai hyvän kodin.
Tulevaisuus on voittajilla vielä täysin auki, mutta toivottavasti nämä niitä voittojakin hankkivat!
tiistai 28. elokuuta 2012
lauantai 24. maaliskuuta 2012
Mitäs tässä..?
Noutajan uus nimi on Susiahon, vaihtui 18.03.12
Patu on tehnyt hienoa työtä tokossa saamalla 193pistetta, I- palkinnon.Oltiin lähellä saada luokkavalion titteli :D Ollaan osallistuttu toisiinkin tokokisoihin, katotaan miten poeka siellä pärjäilee. Jos saadaan ykkös tulos lähdetään innolla kohti AVO luokkaa. Jos ei saada jatketaan yrittämistä ALO luokassa, avoon siirrytään sitten kun sinne päästään.
Pete taas lähtee Rasavilliin, huomasin etten tällä ole ihmeemmin kisaillut ja halusin sille aktiivisen kisakodin.
Ja kaks kasvattia ollaan meiltä haettu,
Noutajan Pikku Kaveri
Noutajan Maailman Valloittaja
Ja pakko mainita vielä että Susiahossa tokokisat 31.03.2012.

![]() |
| Hyvä Patu! |
lauantai 3. maaliskuuta 2012
Tollopentue :D
Moikkamoi ja terve vaan!
Neljä tolleripentua ollaan saatu tänään päivälllä maailmaan: Kovan Onnen Kundi, Maailman Valloittaja, Ukkosmyrsky ja Pikku Kaveri.
Yhdistelmänä toimi siis Noutajan Sandholm ja Blue Lotuksen Midsummer Bonfire Pioneer.
Lisätään myös kisasuorituksia, meillä meni taas NOME:ssa loistavasti! April Joke eli April/ Apsu ja Noutajan Kissens eli Kisse suorittivat ALO-luokan tuloksella ALO1. Toiset kaksi jotka olivat vielä NOU:ssa eli taipumuuskokeessa olivat All Sorts Of Dreams "Alina" ja Noutajan Tassuttelia "Tassu", kummatkin tulivat sieltä ulos tuloksella NOU1. Kiitos tästä hienosta ja menestykkäästä kisapäivästä VSNY:lle.
Nyt haetaan muuten vSNJ:in kautta että meilläkin järjestäisittiin nomea. ;D
Neljä tolleripentua ollaan saatu tänään päivälllä maailmaan: Kovan Onnen Kundi, Maailman Valloittaja, Ukkosmyrsky ja Pikku Kaveri.
Yhdistelmänä toimi siis Noutajan Sandholm ja Blue Lotuksen Midsummer Bonfire Pioneer.
![]() |
| Sandy |
![]() |
| Vipu |
Nyt haetaan muuten vSNJ:in kautta että meilläkin järjestäisittiin nomea. ;D
sunnuntai 12. helmikuuta 2012
Taas vaan kuvia :D
Kuvia siis tulin taas laittelemaan talvipäivien ilosta. Koirat kun nauttii tästä täysin rinnoin.
![]() |
| Patu ei tykkää pakkasista, mutta oli pakko käydä virkistäytymässä. Lumesta poika kuitenkin tykkää. |
![]() |
| Patu taas: "Nyt mennään sisään!" Patu ja Manikin täyttivät jo yhden vuoden tammikuussa. |
![]() |
| Sally- neiti kokeili lunta tassujen alla <3 |
![]() |
| Miksei lumi Wilmallekaan kelpaisi? Hyvähän tässä on vaan peuhata. |
perjantai 3. helmikuuta 2012
Moroo!
Mukavia talvi pakkasia täällä vietellään, -18 - 30 :) Ei sitä päivällä olla vielä nähty kolmenkymmenen asteen pakkasia, mutta yöllä on voinut siellä olla kun yhtenä aamuna oli -27 pakkasta. Eipä mulla ihmeempiä tulin vain pari kuvaa laittamaan, talvipäivien iloista. Rakastan tätä FaxeKisse kuvaa :3
"Hei relaa vähän Faxe!"
"Hmpp... Nuori neiti voisi itse ottaa vähän kunniammallisen ilmeen.."
"Hmpp... Nuori neiti voisi itse ottaa vähän kunniammallisen ilmeen.."
"Mä oon jo 11v, mutta elämäni kunnossa!"
Toi kuva on vaan niin täyttä Faxea, silloin ennen joulua - joskus marraskuussahan oli pelkoja siintä jaksaako poikakulta joulun ja uuden vuoden yli. Hahaa, hyvin näyttää ainkin menevän!
keskiviikko 18. tammikuuta 2012
Kisakausi alkoi mukavasti ;)
Tänä vuonna lähdinkin ensimmäiseksi Kissen, Aprilin ja Tassun kanssa kokeilemaan noutajien taipumuskoetta. Tuntuu vaan niin upealta kun Kisse sekä April läpäisivät kokeen hyväksytysti! Nyt lähdetäänkin vSNJ:n kautta kisaamaan NOMEssa ja tietenkin ALO- luokassa. Nyt otan näiden kahden kanssa tätä ja joitain muita voin pikku hiljaa ottaa tähän lajiin mukaan, suorittamaan siis virallisesti. Monien koirien kanssa harrastamme tätä ihan huvikseen vaan (: Olen muutenkin siirtymässä virallisiin kisoihin, mätsäreihin osallistun kuitenkin aina yhtä innokkaasti. Olen päättänyt Blakun ja Sandyn kanssasin viralliseen vepeen :D Faxe jää luultavasti eläkkeelle, että muut voivat ottaa tästä mallia.
Ja maaliskussa jolloin on Noutajan yks vuotis synttärit pidetään varmaan virallista 'noutajametsästystä' ja vepeä. Ehkä virallinen BH- koe ja jos mitenkään ehtii niin agilityä :D Toisin sanoen koko maaliskuu on täynnä tapahtumia (: Jippii!
Tämä taitaa jäädä tähän tällä kertaa, nähtäillään!
Mutta laitetaan joku kuvakin mukaan, nykyään laitan yleensä ainakin yhden kuvan joka postaukseen.
Kisse mahtavan noutajasuorituksensa jälkeen ! <3
Ja tuli mieleen, että synttärijuhlia ollaan juhlittu, Kisse täytti yhdes päivä yksi, Uuno yhdes päivä 3 ja Faxe neljäs päivä 11 (: Ja ainakin yhden koiran synttärit on loppu kuusta vielä :'D

keskiviikko 4. tammikuuta 2012
"Lunta tulvillaan on raikas talvisää....
...ei liinakkommekaan, nyt enää talliin jää.
Sen kohta valjastan reen pienen etehen,
ja sitten joutuin matkahan me käymme riemuiten!
Kulkuset, kulkuset riemuin helkkäilee."
Se joululumi ehti sulaa, mutta kuten pitikin: Vuosi 2012 toi talven tullessaan. Eilen meillä oli vielä 3-5cm lunta maassa, nyt siellä on satanut koko autuaan aamun lunta. Koirat ei tosiaan enää tallissa meinaa pysyä, paitsi tietenkin Blaku joka ei suostuu tuskin edes menemään ulos. Osa koirista täytyy jättää ulkohäkkeihin kun lähtee toisien kanssa lenkille. Ja jotkut jäävät sisälle.
Mutta hyvin meni vuoden vaihtokin - tai miten se nyt voi mennä noin monen koiran kanssa? Osa makoili rauhallisina sisällä, jotkut olivat uteliaita raketteja ja sitä pauketta kohtaan kun taas toiset olivat hermo raunioina. Onneksi tuo edes loppui joskus niin pääsimme nukkumaankin. Raketit on ihan kivoja, mutta joillakin koirilla on vaan tuo vuodenvaihtopelko...
"Talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee.
Rekehen, rekehen nouse matkaamaan!
Lumi alla jalasten se laulaa lauluaan."

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)